Skip to main content
2025Yleinen

Puheenjohtajan terveiset – 2025

Ihanaa vuoden aloitusta finanssilaiset!                                 

Olen Roosa Nousiainen ja minulla on ilo ja kunnia toimia rakkaan ainejärjestömme puheenjohtajana vuonna 2025. Olen kolmannen vuosikurssin opiskelija ja aktiivihommien lisäksi erityisesti musiikki ja teatteri ovat lähellä sydäntäni. Tapahtumien jatkoillakin minut voi siis löytää Kaarlen musiikkihuoneesta pianon tai bongorumpujen ääreltä.  

Vuosi on lähtenyt reippaasti käyntiin mitä mainioimmalla hallituskokoonpanolla, ja ensimmäisiä kokouksiakin olemme jo päässeet pitämään. Toimikunnat ja toimihenkilötkin ovat päässeet aloittamaan toimintansa, mistä olen myös erittäin tyytyväinen. Meillä on kasassa aivan huippuporukka, enkä malta odottaa mitä kaikkea vuosi tuo tullessaan. Toivonkin, että yhdessä voimme mahdollistaa kaikille teille sen, mitä ainejärjestö voi parhaimmillaan jäsenilleen tarjota: elinikäisiä muistoja, merkityksellisiä kohtaamisia, sekä ennen kaikkea tukiverkoston, joka pitää jäsentensä puolia.  

Aktiivisena tapahtumissa kävijänä odotan myös innolla kaikkia upeita tapahtumiamme aina yritysvierailuista sitseihin. Tänäkin vuonna meillä on suunnitteilla laaja kattaus perinteisiä tapahtumia ja uusia konsepteja sopivassa suhteessa, ja esimerkiksi Öllövellin, VVV-risteilyn ja Wappusaunan toteutus on jo hyvällä mallilla. Toivottavasti näemme siis siellä!   

Me hallituslaiset olemme täällä teitä varten, joten olipa kyseessä sitten ainejärjestötoiminta, tulevat tapahtumat tai ihan vain päivän kuulumiset, meille voi aina tulla juttelemaan yliopiston käytävillä, kiltiksellä tai tapahtumissa. <3  

  

Ystävällisin terveisin  

Roosa Nousiainen