Projektivastaavan saappaisiin ei niin vain varovasti astuttu – ennemminkin hypättiin. Hommat lähtivät heti joulukuusta vauhdilla käyntiin laivan varaamisesta muiden kylteriainejärjestöjen kontaktoimiseen ja päivämäärän asettamiseen. Siinäpä olikin aika hukassa, kun jo täysillä puuhailin homman parissa, mistä ei vielä oikein ymmärtänyt juuri mitään. Kysymys oli, että rakennan perustuksia, mutten tiedä vielä, että millaiselle talolle? Olin toki ollut VVV-risteilyllä vuonna 2013 ja historian ensimmäisessä VVV-Staffissa mukana, joten en ihan täytenä ummikkona selvästikään lähtenyt uimaan projekti Itämeressä. Kuitenkin kuvittelemani lätäkkö oli luultua syvempi ja hommaa olikin heti enemmän kuin käsiä.
Nyt ensimmäisen kerran, vasta Wapun jälkeen voin hetkeksi pysähtyä ja hengittää. On meinaa ollut sen verran hektinen kevät, että olen päässyt tutkimaan mitä kaikkea kiire ihmismielelle tekeekään. Mielenkiintoista sinällään, mutta onneksi liikunta piti jotenkin rattaat paikoillaan. Tyypilliseen tapaani kun joka asiassa on oltava mukana. Sen lisäksi, että työstin VVV-risteilyä, laitoin kaikessa rauhassa esiripun takana Finanssi ry:n XXIII Vuosijuhlat-projektin käyntiin, opettelin toimikuntapuheenjohtajan roolia miettien toimikuntalaisilleni mielekästä tekemistä ja kampesin rattaat pyörimään. Lisäksi hieman kunnianhimoisena tai sitten vain hyvin rutinoituneena otin keväälle normi annoksen noppia, työsopparini päätyttyä tammikuussa pomo kysyi miten on; eiköhän jatketa ja minäpä vastasin, että no tottahan toki. Lisäksi vielä pyrin haistelemaan laajempaa ilmaa yliopiston tasolla eli edaattorina. Tietenkään en voinut luopua rakkaista biletiimi hommista, saati antaa omien pienien fuksien vielä lentää kokonaan pesästä. Tekemistä tässä on ollut, mutta on kyllä nauttimaankin ehtinyt, joskin välillä sarkastisesti todeten, että on tämäkin työmaa 
Voin onnekseni rehellisesti sanoa, että kaikkeni olen antanut. Sitä taisinkin lupaillakin syyskokouksessa. Älkää kuitenkaan huoliko, kahden vapaamman päivän jälkeen janoan taas tekemistä, eikä minua tulla yhtään vähemmän näkemään syksylläkään 
VVV-risteily oli uskomaton projekti. Siinä pääsi kokeilemaan siipiään monella saralla ja esimerkiksi toivottamasta tekniikkatunarista kuoriutui omasta mielestään jo ihan sujuva tekniikanymmärtäjä, joskin eräs Excel-velhotar pääsi toteamaan Exceleitäni katsoessaan, että huomaa pehmeiden aineiden opiskelijan käsialan… Mitä ikinä nyt sillä kommentillaan tarkoittikaan… Projektini ovat hyvin täysivaltaisia monia osaamisaloja testaavia. Huomasin, että yhtäkkiä minulla pitäisi olla mielipidettä ja asiantuntevuutta raha-asioista, markkinointiin, yritysyhteistyöhön ja visuaaliseen ulkoasuun saati sitten logistiikkaan. VVV-mainosvideoiden käsikirjoituksia kirjoittaessani ja kantaessani terassikalustoa keskustassa erään kerrostaloasunnon piippuhyllylle käväisi mielessä, että puolivuotta taaksepäin, jos joku olisi kertonut, mitä kaikkea tulen tekemään, en olisi luultavasti uskonut. Huikeaa, mitä kaikkea on päässyt opettelemaan ja niitä onnistumisen tunteita, kun yritys lähtee mukaan tai saa budjettia työstäessä sarakkeet laskemaan summansa automaattisesti.
Kevään jälkeen ei voi muuta sanoa kuin, että ei ole paluuta riviopiskelijaksi, sen verran hyvää kakkua on päässyt haukkaamaan, että tähän ei enää niin vain lopeteta. Olen suorastaan koukussa, jollen jopa pahasti riippuvainen. Olen saanut tutustua mielettömiin ihmisiin, etenkin tilaisuuksissa, missä on paikalla muidenkin ainejärjestöjen edustajia myös yli kylterirajojen. Olen huomannut, että ryhtyessä pelottomasti toimeen, isokin hirviö kesyyntyy aika ripeästi pieneksi sylikaniksi. Olihan se hetki katsoessani itseäni peiliin VVV:llä ja mietin, että ei kukaan täysjärkinen oikeasti kulje julkisesti tämännäköisenä, mutta toisaalta ikinä niin moni ihminen ei ole tullut rupattelemaan kuin sen 23 h aikana. Jopa laivan iskelmästä nauttivat eläkeläiset vetivät mukaan porukkaansa kohottamaan maljoja.
Nyt on hyvä aika vetäytyä kesäksi takaisin varjoihin hiomaan suunnitelmia, analysoida tapahtunutta ja ladata ehkä hieman akkuja, jos ei muuten niin uudistaa jo hyvät ajat sitten kadonnutta rusketusta. Iso kiitos kaikille, jotka olette koskettaneet elämääni tänä keväänä ja muutenkin koko yliopistoaikanani, toivottavasti olen rikastuttanut teidänkin elämää. Oulu on vienyt palan sydämestäni ja luultavasti pitää sen ikuisesti. Nauttikaa kesästä ja syksyllä viimeistään näemme jälleen, ellemme törmää Kaarlen kesäterassilla.
Rakkaudella,
Maria Ronkainen
Börje vuosimallia 2014
