Koulutuspolitiikka
Finanssilla on joka vuosi hallituksessaan koulutuspoliittisista asioista vastaava henkilö, joka puheenjohtajan lisäksi kantaa päävastuuta Finanssin edunvalvonnasta ja vaikuttamisesta. Lisäksi kauppakorkeakoulun opiskelijoita on useissa eri hallinnon toimielimissä ja työryhmissä opiskelijajäseninä. Perinteisesti Finanssin edunvalvontatyötä arvostetaan ja varsinkin tiedekunnan tasolla finanssilaisten mielipiteitä kuunnellaan mielellään. Tiedekunta tiedottaa vapaista opiskelijaedustuspaikosta. Lisäksi kannattaa seurata Oulun Yliopiston Ylioppilaskunnan eli OYY:n kanavia.
Koulutuspolitiikka on olennainen osa myös Suomen Ekonomien yhteiskunnallista vaikuttamista. Suomen Ekonomien koulutuspoliittinen edunvalvonta pyrkii ekonomitutkinnon arvostuksen sekä valmistuneiden ekonomien osaamisen ylläpitämiseen. Ekonomitutkinnon arvostus kumpuaa opiskelijoiden ja valmistuvien ekonomien osaamisesta sekä heidän kyvystään pitää osaamisensa ajantasaisena muuttuvassa ympäristössä.
Jos sinulla on kysyttävää opinnoista, kursseista tai tiedekuntaan liittyvistä asioista, voit aina ottaa yhteyttä Kopoon. Hän auttaa mielellään ja huolehtii opiskelijoiden edunvalvonnasta opintoasioissa.
Opiskelijaedustus hallintoelimissä
Kauppakorkeakoulun koulutustoimikunta 2024-2025
Luukas Lohi
Anni Rajaniemi
Chenhao Song (varalla)
Venla Rintala (varalla)
Finanssin koulutuspoliittisella vastaavalla on kokouksissa puhe- ja läsnäolo-oikeus. Koulutustoimikunnan jäsenyys on kaksivuotinen. Jäsenet valitsee OYY:n hallitus ehdolle asettuneista opiskelijoista.
Kauppakorkeakoulun tiedekuntahallitus 2024-2025
Jasmin Urpilainen
Juho Väärä (varalla)
Tiedekuntahallituksen jäsenyys on kaksivuotinen. Jäsenet valitsee OYY:n hallitus ehdolle asettuneista opiskelijoista.
Kauppakorkeakoulun johtoryhmä 2024-2025
Jarno Siivola
Ly Nguyen (varalla)
Yliopistokollegio 2024-2025
Chenhao Song
Ly Nguyen (varalla)
Kollegion opiskelijaedustajan jäsenyys on kaksivuotinen ja se on yksi vaikutusvaltaisimmista toimielimistä yliopistossa. Yliopistokollegion toimivallasta on säädetty yliopistolaissa ja siihen kuuluu mm. yliopiston hallituksen toiminnan valvominen. Jäsenet valitsee edustajisto.
OYY:n hallituksen jäsenet (Kauppatieteiden opiskelijat)
Janne Väisänen
Carolina Kempas
Kauppakorkeakoulun kandiohjelmatoimikunta
Matias Schroderus
Onni-Joonatan Matilainen
Kauppakorkeakoulun KV-kandiohjelmatoimikunta 2024-2025
Milla Tiri
Kauppakorkeakoulun maisteriohjelmatoimikunta
Kamaldeep Kaur Randhawa
Juho Väärä