Skip to main content

Vappu

Jokaisen opiskelijan kulunut vuosi huipentuu huhtikuun loppupuolella starttaavaan Wappuviikkoon! Raikas kevätsää, opintojen taittuminen loppupuolelle tai kollektiivinen opiskelijariemu – janojuomaa unohtamatta – ovat omiaan luomaan Wappufiilistä. Wappu kestää kalenterivuodesta riippuen 7-9 päivää, joillakin opiskelijoilla jopa hieman pidempään. Wapun aikaan Finanssi sekä muut killat järjestävät tapahtumia pitkin viikkoa – säpinää siis riittää!

Perinteisesti finanssilaisten Wappu koostuu muutamista sitseistä, kirkkovenesouduista, wappusaunasta ja monenlaisesta muusta poikkitieteellisestä toiminnasta. Viime vuosina Wappuna ollaan päästy sitsaamaan myös yhdessä lääkisopiskelijoiden kanssa, ja tästä tavasta onkin jo muodostunut hauska sekä ehdottomasti kokemuksen arvoinen perinne!

Tällä sivulla esittelemme muutamat perinteiset vapputapahtumat, jotka Finanssi järjestää, sekä lähempänä vappua kunkin vuoden vappuaikataulun. Pidähän siis sivu seurannassa!

Fuksivala

Jotta fuksivuosi päättyisi kunnollisesti, täytyy fuksin lausua fuksivala ja näin tulla aidoksi kylteriksi. Fuksivala vannotaan Wappuaattona 30.4. klo 14:44 perinteisesti Kiikelinpuistossa, jossa luvassa on myös muuta mukavaa ohjelmaa ja lievitystä mahdolliseen pahaan oloon. Fuksivalan jälkeen saat painaa päähäsi Finanssin kokardilla varustetun valkolakkisi.

Fuksivala on kunniakas perinne, jota kokoonnutaan vaalimaan yhdessä. Samalla startataan Wappuaatto loistavassa seurassa!

NESU-Finanssin Wappu

NESU-Finanssi on vappuna mukana useassa tapahtumassa. Järjestämme vappuaaton aattona (29.4.) Finanssin Wappusitsit, jotka ovat kevään suurimmat sitsit. Wappusitseillä tunnelma on katossa alusta loppuun, ja ruokana tarjoillaan perinteisesti pizzaa. Sitseillä julkistetaan perinteisesti Finanssin uusi Vappu-Allu.

Wappusitsien lisäksi järjestämme vappuviikolla BaariBussiExcursion eli BBE:n, jossa ahdamme bussin täyteen finanssilaisia ja lähdemme katsomaan, millaisia menomestoja Oulun keskustan ulkopuolelta löytyy. Baarien välisillä bussimatkoilla tunnelma pidetään korkealla musiikin, juomien ja pelien avulla.

Kumpikin näistä tapahtumista myydään nopeasti loppuun, joten ole ilmoittautumispäivänä valppaana.

Wappusauna

Mikä olisikaan parempaa kuin perinteinen Wappusauna?

Vappuaattona opiskelijat joka alalta kokoontuvat Johteenhoviin Finanssin perinteiselle Wappusaunalle. Wappusaunalla pääset saunomaan ja juhlimaan kanssajuhlijoiden parissa, Finanssiboolin kera. Tämä tapahtuma on Oulun vapun pääpäivä.