Skip to main content

Kerhot

Kerhotoiminta

Finanssi ry:n jäsenillä on mahdollisuus perustaa Finanssin alaisuuteen kerhoja. Kerhotoiminnan tarkoituksena on järjestää vapaa-ajan toimintaa kuten liikuntaa, kulttuuria ja muita harrastuksia finanssilaisille. Kerhotoiminta on kaikille finanssilaisille avointa ja kerhon voi perustaa kuka tahansa Finanssi ry:n jäsen, jolla riittää halua ja intoa kerhotoiminnan ylläpitämiseen! Kerhotoiminnasta vastaa Finanssin hallituksen sosiaalipoliittinen vastaava, joka auttaa kerhoihin liittyvissä asioissa ja kysymyksissä.

Miten kerhon voi perustaa?

Kerhon perustajan tulee kehittää idea kerholleen, sekä saada ainakin 5 finanssilaista kannatusjäsentä sekä heidän allekirjoituksensa, jotta voidaan todeta kerhon olevan kannattava perustettavaksi. Kannatusjäsen tarkoittaa Finanssin jäsentä, joka on valmis osallistumaan kerhon toimintaan, mikäli sellainen perustetaan. Kerhon perustaja toimii myös samalla kerhon vastuuhenkilönä ja hänen tulee tehdä toimintasuunnitelma kerhon toiminnasta. Toimintasuunnitelmasta on selvästi tultava ilmi mikä on kerhon tarkoitus, millaista toiminta on, arvio kerhon kokoontumismääristä sekä arvio kerhon kestosta. Kerhon vastuuhenkilö voi hakea Finanssi ry:ltä rahallista tukea kerhonsa toimintaan maksimissaan 500 euron edestä. Rahallista tukea varten tulee kerhon vastuuhenkilön tehdä rahankäyttösuunnitelma.

Finanssin kerhot

Finanssin pallo

Finanssin pallo on matalan kynnyksen pallopelikerho, jonka tavoitteena on järjestää erilaisia pallopelitapahtumia. FiPa mahdollistaa pelikaverien löytämisen, jotta kaikki pääsevät nauttimaan pallopeleistä. Kerhon jäsenet päättävät mitä pelataan ja milloin pelataan. Rientojen välissä on suotavaa hikoilla synnit pois, jotta mieli pysyy kirkkaana ja jalka keveänä. Liity siis kerhon toimintaan, jotta pääset nauttimaan mailan heilutuksesta ja urheilun sykähdyttävistä hetkistä.

Finanssin Olutklubi

FOKI eli Finanssin Olutklubi on kerho oluiden ystäville. Tarkoituksemme on levittää tietoisuutta erilaisista oluttyyleistä, tutustuttaa ihmiset oluen tekemiseen, sekä maistattaa erilaisia oluttyylejä.

Olut on se joka tuo ihmiset yhteen, siksi järjestömme koostuukin jokaisen vuosikurssin opiskelijoista.

Sijoittajaklubi

Finanssin sijoittajaklubin tarkoituksena on kerätä kaikki sijoittamisesta
kiinnostuneet finanssilaiset keskustelemaan sijoittamiseen liittyvistä asioista. Tarkoituksena on myös kehittää finanssilaisten sijoitusosaamista yhteistyössä paikallisten ja kansallisten yhteistyökumppaneidemme kanssa. Sijoittajaklubi on matalan kynnyksen kerho, jonka jäseniksi ovat tervetulleita kaikki finanssilaiset vuosikurssista tai tietotasosta riippumatta.

Finanssi Beer Pong

FBP – Finanssi Beer Pong kerho on luotu rikastuttamaan Oululaisen opiskelijan elämää. Pyrimme toimimaan aktiivisesti Finanssin tapahtumissa tarjoten vapaamuotoista Beer Pongia, turnauksia ja kaikkia eri variaatiota, joita pelistä on saatavilla. Pelaaminen on tarkoitettu kaikille ainejärjestöstä riippumatta, ja
edellyttää vain omien juomien tuomista.

Erä- ja kalastuskerho

Finanssin erä- ja kalastuskerhon tarkoituksena on nimensä mukaisesti järjestää erä- ja kalastusaiheisia tapahtumia. Olemme suunnitelleet esimerkiksi poikkitieteellisiä pilkkikilpailuja, kalastus- ja vaellusreissuja, sekä erilaisia aiheeseen liittyviä koulutuksia, kuten perhonsidontaa!

Finanssin AvantoKlubi

AvantoKlubi koostuu kylmäpäisimpien finanssilaisten joukosta, joita kaikkia yhdistää avantouinti. Klubiin liittyminen ei kuitenkaan edellytä minkäänlaista kokemusta avantouinnista, vaan mukaan pääsee pelkällä kylmäpäisellä kokeilunhalullakin vuosikurssista riippumatta. Klubin tulevaisuudenhaaveissa on järjestää avantosaunailtoja ja lajin kokeilumahdollisuuksia matalalla kynnyksellä jäsenistölle, ja ideoita otetaan aina vastaan!

FF-klubi

Finanssi Fitness -klubissa pääset kokeilemaan lajeja, joita et arjessasi normaalisti suorita.

Kerhon nimeä ei kannata ottaa liian vakavasti, sillä toimintaan kuuluu myös rentoa yhdessäoloa – aiempia kovemman luokan urheilukokemuksia täällä ei siis katsota ylöspäin!

Finanssin PeliVeikot

FPV eli Finanssin PeliVeikot yhdistävät finanssilaiset, joilla kiinnostaa kaikenlainen pelailu. Kerhon tapahtumatarjontaan kuuluu esimerkiksi lautapeli- ja juomapeli-illat. Kerho järjestää omia tapahtumia tai osallistuu Finanssin muihin tapahtumiin. Kerhon isoin projekti on luoda Finanssi-aiheinen peli.

Finanssin Fore

Finanssin Fore on Oulun yliopiston kauppatieteilijöiden oma golfkerho. Kerho toimii Finanssi ry alaisuudessa ja sen toimintaan ovat tervetulleita kaikki golfista kiinnostuneet finanssilaiset. Kerhon tarkoituksena on järjestää erilaisia golfiin liittyviä tapahtumia, yhteisiä kierroksia, sekä kilpailuja, jälkipelejä unohtamatta.
Oletko edes kylteri, jos et golfaa?

Finanssi International Club

FIC – Finanssi International Club on perustettu yhdistämään kansainvälisiä ja suomalaisia opiskelijoita erilaisten sosiaalisten tapahtumien kautta. Tavoitteemme on yhdistää opiskelijoita eri taustoista Finanssi-yhteisöön. Tule rohkeasti mukaan matalan kynnyksen tapahtumiimme luomaan uusia ystävyyssuhteita! Tapahtumamme pidetään englanniksi, ja ne ovat avoimia kaikille, riippumatta vuosikurssista tai englannin taitotasosta.

Finanssin Karaokekerho

Finanssin Karaokekerho on matalan kynnyksen kerho, joka tarjoaa kaikille mahdollisuuden kokea karaokeen liittyvän ilon ja hauskanpidon. Tavoitteenamme on järjestää erilaisia karaokeiltoja ja tapahtumia, joissa kaikki halukkaat pääsevät laulamaan, pitämään hauskaa sekä kehittämään laulutaitojaan.

Karaokehetket tarjoavat tilaisuuden päästää ääni kuulumaan ja nauttia musiikista yhdessä muiden kanssa. Olipa laulutaitosi mikä tahansa, meillä on tilaa kaikille musiikin ystäville ja haluamme kannustaa jokaista rohkeasti osallistumaan. Karaokeiltojen ohessa on mahdollisuus jutella musiikista, tutustua uusiin ihmisiin ja nauttia rennosta ilmapiiristä.

Kerhotoiminnan säännöt

  • Perustaminen: Kerhon tulee tehdä ennen kerhotoiminnan aloittamista hakemus, jossa on seuraavat tiedot:
    Vastuuhenkilö yhteystietoineen, viisi finanssilaista kannatusjäsentä allekirjoituksineen, kerhotoiminnan idea, sekä jotain ajatusta kerhon tulevaisuudesta.
    Hakemus toimitetaan Finanssi ry:n hallitukselle, joka hyväksyy tai hylkää hakemuksen hallituksen kokouksessa.
  • Kerhojen vastuuhenkilöt saavat käyttää mm. Finanssin Kide.appia ja Eventillaa ilmoittautumisiin.
  • Kerhon suunnitellessa tapahtumaa pitää se hyväksyttää hallituksella, jotta Finanssin omat tapahtumat eivät mene kerhojen järjestämien tapahtumien kanssa päällekkäin.
  • Kerhojen tapahtumat ilmoitetaan Finanssin tapahtumakalenterissa ja viikkotiedotteessa. Kerhojen on myös mahdollista käyttää Finanssin Snapchatia oman toimintansa markkinointiin. Kerho on yhteydessä Sopoon ja viestintävastaavaan tapahtuman viestinnän osalta.
  • Kerhon toiminta ei saa olla Suomen lain, hyvien tapojen, tai Finanssi ry:n sääntöjen vastaista.
  • Kerhon toimintaan ja kokoontumisiin saa osallistua kuka tahansa Finanssi ry:n jäsen, tai poikkitieteellisissä tapahtumissa kuka tahansa opiskelija, eli toisin sanoen ketään ei saa sulkea toiminnan ulkopuolelle.
  • Kerholla on oltava toimintaa vuoden aikana, ja tästä toiminnasta tulee kertoa jäsenistölle ja hallitukselle aktiivisesti.

Rahankäytöstä:

  • Kaikki kerhon rahaliikenne kulkee Finanssi ry:n kautta ja tulee kirjatuksi Finanssi ry:n kirjanpitoon. Kerhon laskut ohjataan Finanssille.
  • Kerhon tulee valmistella hyvissä ajoin tapahtumistaan perusteltu budjetti ja toimittaa se hallitukselle (sopolle), joka hyväksyy budjetin.
  • Kaikki kulukorvauslomakkeet on täytettävä huolellisesti ja palautettava viipymättä kuitteineen Finanssi ry:n talousvastaavalle.
  • Finanssin myöntämän kerhotuen kalenterivuosittainen maksimi on 500€. Tämä raha myönnetään budjettien perustella. Kerhotukea ei siis makseta etukäteen tilille.
  • Kerhotoiminnan budjetit laaditaan lähtökohtaisesti niin, että toiminnalla ei tehdä voittoa.
  • Finanssi ry:n hallitus voi lakkauttaa kerhon toiminnan, mikäli se rikkoo sääntöjä huomautuksista huolimatta.