Skip to main content
Yleinen

Finanssin fukseille 2024

Hei sinä, uusi kauppatieteiden fuksi vuosimallia 2024!

Sydämelliset onnittelut opiskelupaikasta ja lämpimästi tervetuloa Ouluun, tuohon ikuisen
vastatuulen luvattuun maahan, sekä ennen kaikkea osaksi Finanssin yhteisöä! <3
Ajatus syksystä ja sen tuomista muutoksista voi ymmärrettävästi jännittää ja on ihan luonnollista
miettiä, mitä tulevat opiskeluvuodet pitävät sisällään. Vaikka olisit jo tottunut opiskelijaelämään,
uuden edessä oleminen vaatii aikaa ja sopeutumista.

Kun itse aloitin fuksina, muistan, miten minua jännitti aivan suunnattomasti uusi elämäntilanne ja
uudet ihmiset ympärillä. Samalla olin kuitenkin älyttömän innoissani. Fuksiviikot olivat aika
hektiset ja välillä jopa mietin, miten ihmeessä jaksan painaa ne läpi. Hyvin kuitenkin selvisin ja
olihan meillä ihan älyttömän hauskaa, niinkin hauskaa, että mukana ollaan jo kolmansilla
fuksiviikoilla! Isoin vinkkini onkin, että osallistu kaikkeen, mihin vain jaksat ja ehdit. Ensimmäisinä
viikkoina voi kuitenkin olla houkutus ylittää omat voimavaransa ja juosta tapahtumasta toiseen,
mutta muista pitää huolta itsestäsi – älä polta itseäsi loppuun. Tapahtumia tulee kyllä riittämään
opiskeluvuosien aikana!

Älä siis huolehdi liikaa tulevasta. Vanha sanonta pätee edelleen: asiat loksahtavat paikoilleen.
Fuksiviikot voivat olla juuri sellaiset kuin haluat niiden olevan. Ei ole pakko jaksaa juhlia joka ilta tai
onnistua täydellisesti kaikissa opinnoissa heti alussa. Ensimmäisillä viikoilla saa luvan kanssa olla
hieman hukassa ja on hyvä muistaa, että kaikki muutkin ovat samassa tilanteessa. Ja jos tuntuu,
ettei oma paikka löydy heti, älä huoli – se löytyy kyllä, kun annat sille aikaa.

Opiskeluvuodet hurahtavat kamalan nopeasti, joten älä käytä ihan kaikkea aikaa miettien vitosen
keskiarvoa ja CV:n työkokemusosion kartuttamista. Nauti näistä vuosista! <3

Sopon vinkit fuksivuoteen:

– Pidä huolta jaksamisestasi!
– Osallistu ja ole aktiivinen. Ole avoimin mielin ja kokeile reippaasti uusiakin juttuja.
– Oulu on loistava pyöräilykaupunki. Panostus hyvään pyöränlukkoon kuitenkin kannattaa,
sillä osa oululaisuutta on se, että sinulta on varastettu pyörä ainakin kerran.
– Kannattaa meal prepata ruokaa fuksiviikoille, aina ei kerkiä kokkailemaan.
– Älä stressaa liikaa <3

 

<3: Sopo-Tiina