Skip to main content
2021

Finanssi on täällä teitä varten!

By 3.9.202121 joulukuun, 2021No Comments

Fuksiviikot ovat täällä ja pian päästään taas opiskelun makuun! On aika ihanaa, kun kalenterissa alkaa olla merkintöjä tulevista tapahtumista ja pääsee jo toteuttamaankin syksyn suunnitelmia. Kesän ajan moni on tahkonnut ahkerasti töitä ja toivottavasti ehtinyt vähän nauttia kesästäkin! Vieläkö löytyy haalarit kaapista? Monella varmasti on nimittäin viime kerrasta aikaa!

Kaikki tietysti toivomme, että tapahtumia voitaisiin pitää mahdollisimman paljon. Onneksi ainejärjestö ei tarkoita pelkästään tapahtumia, vaan toimintaa on laajasti muutakin! Kerhot toivottavat kaikki finanssilaiset mukaan pelaamaan beerpongia, eräilemään, urheilemaan, sijoittamaan ja tutustumaan oluisiin. Näissä kerhoissa pääsee hyvin tutustumaan eri vuosikurssien opiskelijoihin!

Finanssin toiminta muovautuu jatkuvasti tekijöidensä mukana ja uudet ideat ovat enemmän kuin tervetulleita! Opiskelu tulee olemaan tulevana syksynä taas vähän erilaista, kun osa opetuksesta jo tapahtuu yliopistolla ja osa jatkuu edelleen etänä. Pystymme selvittämään mahdollisuuksia esimerkiksi tilojen varaamiseen läksykerhoille ja pienille ryhmille luentojen seuraamiseen, tiedekunta on ollut mahtavasti apunamme tässä! Pistähän viestiä, jos näille olisi tarvetta!

Yksi mahtava asia, joka on myös palannut yliopistolle suuremmissa määrin, on vaihto-opiskelijat! He ovat ehdottomasti suuri vahvuus meidän koulutuksessamme ja ainejärjestössä. Hyvin suuri osa meistä tulee tarvitsemaan englannin kieltä työelämässä ja parhaitenhan sitä oppii puhumalla. Rohkeasti siis vaan jututtamaan vaihtareita ja luomaan kansainvälisiä verkostoja! Hekin ovat tulleet tänne toiveissa päästä tutustumaan paikallisiin.

Haluan toivottaa kaikille hauskaa ja opiskelijaelämän täyteistä syksyä! Juhlahumu muuttuu koko ajan prameammaksi ja huipentuu 30-vuotisjuhliin marraskuussa! Tulkaahan jutskaamaan missä ikinä nähdäänkään kaikki uudet ja vanhat opiskelijakollegat, Finanssi on täällä teitä varten!

– Lotta Leinonen, Finanssi Ry:n puheenjohtaja