Skip to main content

Olet ehkä kuullut puheet ylioppilaskunnan poliittisista broilereista tai nähnyt Jodelin keskustelut, joissa ruoditaan edustajiston päätöksiä lukuvuosikalenterista, Vulcanaliasta tai ylioppilaskunnan osallistumisesta Pride -tapahtumaan. Mikä edustajisto oikeastaan on ja miksi se koskettaa jokaista yliopisto-opiskelijaa? Onko se muutakin kuin poliittisten broilereiden pöhinää?

Mikä ihmeen edustajisto? Ja miksi siitä nyt puhutaan? 

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan eli tuttavallisemmin OYY:n edustajisto on ylioppilaskunnan ylin päättävä elin. Edustajisto muun muassa ottaa kantaa, vaikuttaa ja hyväksyy ylioppilaskunnan strategisen suunnan, määrittelee talouden suuret linjat ja vahvistaa ylioppilaskunnan talousarvion ja toimintasuunnitelman. Siinä missä ylioppilaskunnan hallitus ja työntekijät huolehtivat toiminnan operatiivisesta toteutuksesta, edustajisto ja vielä tarkemmin edustajiston jäsenet eli edaattorit ovat niitä, joiden päätökset ohjaavat ylioppilaskunnan toimintaa. Onko ylioppilaskunnan pääpaino vihreissä ja ekologisissa arvoissa, kiinnitetäänkö toiminnassa huomiota tiukkaan talouskuriin tai opiskelijoiden henkiseen hyvinvointiin? Vai onko toiminnan suuntana sittenkin automaattiojäsenyydestä irrottautuminen? Oli miten oli, juuri edustajiston jäsenet ovat niitä, jotka päätöksillään vaikuttavat koko ylioppilaskunnan toimintaan. 

Mitä OYY sitten tekee ja miksi sen toimintaan pitäisi vaikuttaa? Jos olet perillä siitä millaista vaikuttamistyötä ja edunvalvontaa oma kiltasi tekee (eli meillä kauppatieteilijöillä Finanssi ry), OYY:tä voidaan karkeasti ajatella kaikkien opiskelijoiden yhteiseksi killaksi. OYY valvoo kaikkien opiskelijoiden etuja Oulun yliopiston ja Oulun kaupungin tasolla. Eli siinä missä ainejärjestöt huolehtivat edunvalvonnasta tiedekuntakohtaisesti, ylioppilaskunta vastaa edunvalvonnasta vielä korkeammalla tasolla ja pyrkii vaikuttamaan siihen, että opiskelijoiden asema huomioidaan yliopiston ja kaupungin päätöksissä. Ei siis ole yhdentekevää kuka edustajistossa tekee päätöksiä ja millaiset arvot ohjaavat ylioppilaskunnan toimintaa.  

Edustajisto muodostuu yksittäisistä edaattoreista, jotka voivat muodostaa vaaliliittoja tai vaalirenkaita. Liitot ja renkaat puolestaan muodostavat ryhmiä ja ryhmät pyrkivät vaikuttamaan ylioppilaskunnan toimintaan usein oman ryhmänsä näkemyksen mukaisesti.  Esimerkiksi kyltereiden ja teekkareiden etuja ajaa Tekniikan ja Talouden vaalirengas eli tuttavallisemmin TeTa. TeTa on poliittisesti sitoutumaton ryhmä, eli se ei päätöksissään nojaa minkään yksittäisen poliittisen puolueen linjaan. Ehdokasasettelu seuraavalle edustajistokaudelle 2020-2021 on nyt käynnissä ja pian on aika valita uudet edaattorit.

Miksi asettua ehdolle?

Miksi juuri sinun tulisi olla kiinnostunut ylioppilaskunnan toiminnasta ja asettua ehdolle edustajistoon? Ylioppilaskunta on avainasemassa vaikuttamassa opiskelijoiden asemaan tulevaisuudessa, kun OAMK siirtyy Linnanmaalle. Ylioppilaskunta voi esimerkiksi vaikuttaa siihen, että opiskelutiloja on riittävästi, yliopistolle on mahdollista kulkea esteettömästi ja, että kaikki opiskelijat ovat yhdenvertaisia. Mutta vain jos edustajisto niin päättää! Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin edustajisto on todella tärkeä vaikuttamisen paikka. 

Edustajistossa toimiminen opettaa kykyä vaikuttaa ja taitoa perustella omat mielipiteensä. Argumentointi on taito, jota jokainen työnhakija arvostaa viimeistään silloin kun työnhakutilanteessa perustelee miksi juuri hänet tulisi valita avoimeen tehtävään. Kyky perustella oma kantansa on hyödyllistä myös silloin, kun tarkoituksena on vaikuttaa muiden mielipiteisiin ja ajatuksiin. Vaikuttaminen voidaankin nähdä taitona myydä omat ajatuksensa muille.  

Vaikka omien näkemysten perustelu on tärkeää, edustajistossa toimiminen opettaa myös ymmärtämään vastakkaisia näkemyksiä ja mielipiteitä. Mikäli omassa ystäväpiirissä tyydytään Björn Wahlroosin fanittamiseen ja veroista itkemiseen, on mieltä avartavaa tutustua ihmisiin, joiden ajatusmaailmaa ja toimintaa ohjaavat täysin vastakkaiset arvot. Viimeistään työelämässä jokainen meistä kohtaa henkilöitä, joiden ideologia eroaa omastamme. Edustajistossa vaikuttaakin useita ryhmiä, jotka eroavat toisistaan joko poliittisen suuntautumisen tai opiskelualan suhteen. Edaattorit muodostavat hyvin värikkään joukon opiskelijoita, joten eriäviltä mielipiteiltä ja vilkkaalta keskustelulta ei edustajiston kokouksissa usein voida välttyä.  

Mikäli tällä kertaa päätät jättää ehdokkaaksi asettumisen muiden tehtäväksi, on kuitenkin tärkeää, että äänestät edustajistovaaleissa sellaista ehdokasta ja edustajistoryhmää, joiden uskot parhaiten edustavan sinua ja ajavan juuri sinulle tärkeitä asioita. Eri edustajistoryhmät pyrkivät erottautumaan toisistaan ja ryhmät painottavatkin päätöksissään hieman erilaisia asioita. Esimerkiksi TeTa on tunnettu vahvoista talouteen liittyvistä mielipiteistään ja ryhmän jäsenet ovatkin usein kannattaneet tiukkaa talouskuria. 

Kuka voi asettua ehdolle? 

Asettuaksesi ehdolle sinun ei tarvitse olla poliittinen broileri, eikä sinun tarvitse haaveilla urasta politiikan parissa. Kuka tahansa yliopiston opiskelija voi asettua ehdolle edustajistoon, sillä edustajien tärkein tehtävä on edustaa muita opiskelijoita päätöksenteossa. 

Tärkein ominaisuus edustajiston jäsenelle on kiinnostus edistää opiskelijoiden etua ja halu oppia uutta. Edustajisto koostuu 37:stä varsinaisesta edustajiston jäsenestä ja näiden varaedaattoreista. Asettuessasi ehdolle sinun ei tarvitse olla valmiiksi perillä ylioppilaskunnan tai edustajiston toiminnasta. Edustajiston jäsenet perehdytetään ylioppilaskunnan toimintaan kauden alussa, minkä lisäksi vanhemmat edaattorit neuvovat ja ohjeistavat uusia edaattoreita mielellään. Kokouskäytännöt tulevat myös nopeasti tutuksi muutaman edustajiston kokouksen jälkeen. Edaattorina toimiminen ei vie liiaksi aikaa opiskelulta sillä edustajiston kokouksia on ajankohdasta riippuen noin kuukauden välein. Vaikka edustajisto valitaankin 2 vuodeksi kerrallaan, edaattorina toimiminen ei ole este esimerkiksi vaihto-opiskelulle tai muille luottamustehtäville. Mikäli varsinainen edaattori ei pääse paikalle kokoukseen, voi häntä edustaa varaedaattori ryhmän sisältä. 

Miten voin asettua ehdolle?

Ehdokkaaksi voi asettua 16.10.2019 klo 12:00 asti. Mikäli haluat asettua ehdolle Tekniikan ja Talouden vaalirenkaan alla, ota yhteyttä Olli Jokeen (olli.joki@student.oulu.fi) tai täytä ehdokaslomake Finanssin kiltahuoneella. Lisätietoa edustajistovaaleista löydät osoitteesta https://www.oyy.fi/vaikuttaminen/edustajistovaalit/. Sähköinen äänestys alkaa 1.11.2019 ja päättyy 6.11.2019 klo 16:00.