Skip to main content

Yrityssuhdevastaava Reeta Jutila

Päivää että pätkähti! Olen Reeta Jutila ja toimin Finanssin yrityssuhdevastaavana tämän vuoden ajan. Olen 21-vuotias ja kotoisin Oulun kenties maineikkaimmasta kaupunginosasta, eli Haukiputaalta. Fuksivuonna minut valittiin yrityssuhdetoimikuntaan ja siitä lähtien olen ollut aktiivisesti Finanssin toiminnassa mukana. Koen, että yrityssuhteista vastuussa oleminen on sopiva tehtävä juuri minulle ja odotan innolla tämän pestin tuomia valtuuksia, joiden avulla voin kehittää rakkaan ainejärjestömme toimintaa. Finanssin toiminnassa mukana olemisessa ehdottomasti parasta on ollut uusiin ihmisiin tutustuminen sekä yhdessä tekeminen ja sitä on tämän vuoden aikana onneksi luvassa runsaasti!

Olen hyvin tiedonjanoinen ja pidän uusien asioiden oppimisesta. Google onkin minulle erittäin läheinen ystävä, sillä haluan aina tarkistaa kaikki epäselväksi jäävät asiat, ovat ne tärkeitä tai eivät. Tämän seurauksena olen omaksunut elämäni aikana paljon irrallista nippelitietoa, joten Trivial Pursuitissa minut kannattaa ottaa vakavasti.

Intohimokseni nostaisin Disney-elokuvat ja voin ylpeästi sanoa nähneeni lähes jokaisen. Erityisesti näiden elokuvien musiikki on lähellä sydäntäni ja soittolistoiltani löytyykin runsaasti näitä elokuvamusiikin taidonnäytteitä. Naapurieni ja poikaystäväni iloksi rakastan myös laulaa ja eläytyä musiikin mukana ja osaan luonnollisesti sanat (huolestuttavan) moneen kappaleeseen. Lastenelokuvien lisäksi tykkään vapaa-ajallani sivistää itseäni katsomalla myös muita elokuvia, tv-sarjoja ja dokumentteja. Tällä hetkellä olen koukussa Suitsiin, jota olen katsonut lomalla ehkä hieman liiankin paljon.

Paheeni on ehdottomasti nettishoppailu, jota tulee harrastettua turhan usein. Olen jo tuttu näky Oulun keskustan Kirkkokadun R-kioskilla, jossa vierailen tasaisin väliajoin Zalando-pakettien hakumatkalla. Toivonkin, että kiireisen hallitusvuoteni aikataulu rauhoittaisi tätä kalliiksi tulevaa harrastustani.

Minut voi usein bongata hymy huulilla ja suurin saavutukseni onkin nelosluokalla saamani hymytyttöpatsas. Uskon vahvasti, että paras keino stressin purkamiseen on nauraminen ja täysin laaduttomien vitsien kertominen. Tulevassa vuodessa juuri tämän stressin määrän lisääntyminen luo jännitystä varmasti meille jokaiselle hallituslaiselle, mutta olen varma, että sille löytynee tasapainoa kaikkien mahtavien tapahtumien kautta!

Nähdään lipastolla!

 

Reeta Jutila
Yrityssuhdevastaava 2019

 

Talousvastaava Matias Väyrynen


Hola a todos! Olen Matias Väyrynen, 24-vuotias Vuokatin kovilla kaduilla kasvanut toisen vuosikurssin opiskelija. Toimin vuoden 2019 hallituksessa talousvastaavana. Ensimmäisenä opiskeluvuotenani hallitushakemus jäi vielä jättämättä, mutta taloustoimikunnassa viettämäni vuoden jälkeen rohkaistuin lähtemään Finanssin toimintaan vielä syvemmin mukaan. Tuleva hallitusvuosi on varmasti työntäyteinen, mutta odotan sitä silti innolla ja sopivalla jännityksellä. Tämän elämäni ensimmäisen blogitekstin tarkoituksena on kurkistaa pintaa syvemmälle siihen, kuka minä olen ja miksi haluan toimia Finanssin hallituksessa.

Mennään siis suoraan asiaan: mitä minä teen vapaa-ajallani? Silloin kun en hengaile kiltiksellä tai pänttää Sopimus- ja yhteisöoikeuden uusintatentteihin, viihdytän itseäni esimerkiksi musiikilla tai Netflixin ääressä hyvien tv-sarjojen ja elokuvien äärellä. Musiikin kuuntelun lisäksi saan itsekin jonkinlaisia musiikkiin verrattavia ääniä aikaan kitaraa soittamalla, mitä olen kymmenisen vuotta harrastanut. Joskus olen keikkojakin soitellut, mutta tällä hetkellä taiteentuontantoni keskittyy lähinnä henkilökohtaiseen käyttöön ja naapurien häiritsemiseen. Netflixin all time suosikkeihin kuuluvat Breaking Bad ja Gossip Girl, jotka kumpikin olivat tukenani toissa keväänä pääsykokeisiin lukiessa.

Kuvailisin itseäni suunnitelmalliseksi ja järjestelmälliseksi ihmiseksi. Pidän huolta, että asiani ovat järjestyksessä ja asuntoni on siistissä kunnossa. Uskonkin, että näistä ominaisuuksista on Finanssin taloudenhoidossa hyötyä. Omaan myös mielestäni erinomaisen huumorintajun ja tykkäänkin viihdyttää kavereitani kuivilla vitseilläni. Ystävieni mukaan olen ”välillä ihan kiva jätkä” ja äitini on kuvaillut minut komeaksi ja hauskaksi tyypiksi.

Finanssin toiminta oli minulle tuttua jo ennen omien opiskelujeni alkua perheenjäseneni oltua aktiivisesti Finanssin toiminnassa mukana omina opiskeluvuosinaan. Kiltikseenkin tutustuin tätä kautta ensimmäisen kerran jo omilla abipäivilläni vuonna 2012. Lipastolle ensimmäistä kertaa kauppislaisena käveltyäni Finanssi siis tuntui heti tutulta ja kodikkaalta järjestöltä, jonka toimintaan halusin ehdottomasti lähteä mukaan. Uskonkin, etten vuoden aikana tule tätä päätöstä katumaan.

Lipastolla minut löytää siis todennäköisesti kiltikseltä, tulkaa moikkaamaan! Peace out.

 

Matias Väyrynen
Talousvastaava 2019