Yleinen

Hallitus esittäytyy 2/2

Loput vuoden 2021 hallitusesittelyistä ovat nyt täällä!

Kysyimme hallituslaisilta seuraavat kysymykset:

  1. Guilty pleasure
  2. Lempi Finanssimuisto
  3. Lempi koronavuoden muisto

Noora, viestintävastaava

Moikkamoi se on sihteeri täällä!

Mun nimi on Noora ja oon 24-vuotias, 5. vuoden markkinointimamma kotoisin Espoosta. Mut löydät todennäköisimmin kotisohvalta uuden neuleprojektin parista (vuosi sitten olisin sanonut Kaarlen lauteilta, mutta niin ne ajat vaan muuttuu..). Mä metsästän aina sitä kaupungin parasta ja halvinta aamulattea ja välttelen aktiivisesti gradun aloittamista.

Finanssilla vastaan mm. viikkotiedotteesta ja nettisivuista ja somekanavista. Tänne suuntaan saa myös osoitella syyttävällä sormella seuraavan kerran kun sähköpostilistalle pamahtaa random spämmiä läpi 😀 Tavoitteena tälle vuodelle on kehittää sekä sisäistä että ulkoista viestintää kattavammaksi, sekä pistää nettisivut uuteen uskoon. Jos sulla tulee ideoita tai teknisiä ongelmia minkään viestintäkanavan suhteen niin laitappa viestiä!

Etäilyä on takana jo sen verran että aika on kullannut jopa muistot L3:ssa lentelevistä tenttipapereista. Toivon siis toooodella kovasti että syksyllä kahvitellaan taas kiltiksellä ja tanssitaan poikkareilla.

Tsemppiä kevääseen ja nähdään pian!

Noora_blogiin

1. Skamin bingetys

2. ’19 Fuksiviikko Börjenä

3. Ne ekat viikot kun mun lattialla oli pallomeri ja oli vielä hauskaa

aatu_blogiin

Aatu, julkaisuvastaava

1. Fuusiojazzin kuuntelu (Vaikken siitä hirveästi mitään oikeasti ymmärräkään :D)

2. Oma fuksiviikko

3. Kuukaudeksi mökille eristäytyminen

Hellöu!

Minä oon Aatu, nyt toista vuotta niin opiskelemassa kuin myös hallituksessa, jossa jatkan julkaisuvastaavana. Kotoisin oon Lahesta, jossa pyörin edelleen aikas paljon yrittäjän työhommissa. Min oon se tyyppi, joka vastaa siitä miltä Finanssin graafinen ilme näyttää meille kaikille ja myös ulospäin – näkyvimpänä minä ja toimikunta tehään siis kaikenlaisia erilaisia graafisia juttuja Finanssille FB-tapahtumabannereista haalarimerkkeihin. Lisäksi ollaan kameroiden kanssa heilumassa tapahtumissa (tai näin ainakin normaalisti).

Törmäilläänhän etätapahtumissa, ja ladataan toiveet siihen, että syssymmällä päästään takaisin normaaliin opiskelijaelämään ja -tapahtumiin!

Severi, yrityssuhdevastaava

Terrrve!

Olen Severi Kurtti, opiskelen kolmatta vuotta täällä kauppiksessa ja toimin Finanssin yrityssuhdevastaavana jo toista vuotta putkeen – tuttua hommaa siis :D. Yrityssuhdevastaava ja yrityssuhdetoimikunta tekee läpi vuoden töitä sen eteen, että Finanssi näkyisi entistä vahvemmin yritysmaailmassa ammattimaisena toimijana, niin paikallisesti Oulussa kuin myös kansallisesti. Siinä samassa me pyrimme rakentamaan ja kehittämään meidän omaa Violettia Vyöhykettä entistä laajemmaksi ja näkyvämmäksi, että finanssilaiset pääsee nauttimaan monipuolisista eduista.

Alkanut vuosi tulee varmasti olemaan hyvinkin samanlainen poikkeusvuosi kuin 2020, pieni valo tunnelin päässä kuitenkin näkyy ja toivoa on, että tänä vuonna päästään jo yhdessä juhlimaan :3 Eli ei menetetä toivoa etäopintojen tai kotona homehtumisen takia vielä….

Mitä uppeinta kevättä kaikille ja tsemppiä opintoihin! 

1. Nelli Matula

2. Vuosijuhlat 2019 – Puhe Naiselle

3. Muutto Tampereelle kesätöiden perässä

severi_blogiin
kamaldeep_blogiin

1. Keksien ja leivonnaisten syöminen aamupalaksi teen kera.

2. Fuksiviikko

3. Paras muistoni on, kun toimin kummina vaihtareille tänä syksynä ja pelasimme illalla kaksi tuntia piilosta lipastolla. Hauskaa oli ja löysimme hyviä salaisia piilopaikkoja lipastolta.

Kamaldeep, projektivastaava

Hellou kaikille! 

Olen Kamaldeep Kaur Randhawa a.k.a Kady, ja toimin tämän vuoden projektivastaavana. Olen toisen vuoden opiskelija ja alunperin Suomen Chicagosta, mutta olen kyllä lämmennyt näille pohjoisen pakkaskeleille ja ihmisille. Projektivastaavana minun pestiini kuuluu approtapahtuma Öllövelli sekä seminaaritapahtuma Nordic Spirit Forum, joka on nyt työn alla, että pysykää kuulolla siitä. Ja pestini absoluuttinen kohokohta on 30 v. vuosijuhlien järjestäminen, joista olen ihan täpinöissäni! Odotan innolla vuosijuhlien työstämistä toimikunnan kanssa ja juhlavuoden tapahtumia.  Vaikka nykyinen tilanne tuo omat haasteensa tapahtumien järkkäämiselle, aion pysyä positiivisena ja uskoa että tilanne syksyllä paranee.

Tällä hetkellä mun elämä pyörii opiskelun ja järjestötoiminnan parissa, mutta vapaa-ajalla laittelen herkullista ruokaa, katselen leffoja tai naureskelen TikTok -videoille. Minut bongaat kans usein lipaston nurkilla kahvikuppi kädessä ja läppärin äärellä – älä säikähdä jos näät mut keskiyölläkin lipastolla! Mulle saa tulla juttelee tai laittaa viestiä, jos kaipaa vinkkejä opiskeluun tai mihin tahansa muuhun asiaan.

Tsemppiä kaikille opiskelujen kaa ja pysytään positiivisena!

 Taru, kopo

1. Jodelin larppauskanavat, esim @keskiluokka

2. Näitä olis vaikka ja kuinka monta! Jos saa vaan yhen mainita niin ehottomasti vujut 2019, ne oli aivan parasta bestiä!

3. Kaikki ne nauruhepulit kun korona meinas hajottaa liikaa eikä tienny pitäskö itkeä vai nauraa. Valitsin jälkimmäisen.

Heipähei! Täällä kirjoittelee Taru Nygård, tämän vuoden kopo (ja Vantaan rinsessa). Näin helposti innostuvana ihmisenä, joka ei malta odottaa ikinä tai yhtään mitään, oon aivan pähkinöinä tästä pestistä ja hallitusvuodesta! Tähän mennessä parasta on ollut kandimentoroinnin järkkääminen, seuraavaksi odotan OBS-kyselyn tekemistä (tähän sitten kaikki vastaa!) ja sen tulosten analysointia. Muista välittäminen ja yleisestä hyvinvoinnista huolehtiminen on hyvin hyvin lähellä minun sydäntä, joten aina saa laittaa sähköpostia kopomeiliin, jos on kysymyksiä tai huolia. Mestarihuolestujana, Ulla Taalasmaana ja kiintiövegaanina tästä vuodesta tulee varmasti hauskaa sekä kivvaa! Ja vielä lopuksi: edarivaalit tulee syksyllä, joten jos vaikuttaminen kiinnostaa, lähe eholle!


julia_blogiin

Julia, tapahtumavastaava

1. Haalarimerkkien liian tarkka ompeleminen

2. Ehdottomasti Frozen-sitsit

3. Se kun kissa tuli ekaa kertaa taloon ja hyppäs heti ruokapöydälle

Heipä hei vaan kaikille, minä oon Julia ja toimin nyt 2021 tapahtumavastaavana. Pestinimen mukaisesti mun vastuulla on erilaisten tapahtumien toteuttaminen yhdessä mahtavan tapahtumatoimikunnan kanssa (<3). Tätä kirjotellessa on ensimmäinen etätapahtuma jo päästy järjestämään, ja kovasti odotan milloin päästään taas ”normaalien” tapahtumien pariin.

Ps. Jos tarvitset apua haalarimerkkien ompeluun, niin tuu rohkeasti nykäsee hihasta!