Skip to main content
2020

Kotona & Korona

Flattening the curve,

Social distancing,

Self-quarantine,

….. and the list goes on.

Yllä olevat termit kuvaavat toimia, jotka ovat esiintyneet useaan kertaan koronaviruksen tiedottamisen ja ohjeistuksen ohella. Jokaista termiä kuitenkin yhdistää fyysinen eristäytyminen muista ihmisistä, joka on varsinkin meille opiskelijoille melkoinen vaatimus näin kevään alla.

Elämme muutenkin varsin poikkeuksellista aikaa. Ennen tätä ajanjaksoa sukupolvemme vitsaus, sosiaalinen media, sai paljon palautetta etenkin vanhemmilta kanssaeläjiltä. Sen on ajateltu tekevän meistä passiivisia ja välinpitämättömiä. Lähiaikojen tapahtumat ovat kuitenkin kääntäneet sosiaaliseen mediaan suhtautumisen päinvastaiseksi. Verkkopalvelimien luomilla mahdollisuuksilla niin me kuin monet muutkin voimme jatkaa opiskelua pitkälle kevääseen vajavaisen lukuvuoden sijaan.

Niin aktiivisena kuin passiivisena opiskelijana vallitseva tilanne voi herättää hämmennystä tai jopa ahdistusta. Opiskelijan arki ei ole aina tavanomaista arkea nähnytkään, mutta on siinäkin omat tukipilarinsa. Arki pyörii paljon oman yhteisön ympärillä, ja kun niinkin systemaattista arkea horjutetaan, on syytä istuutua hetkeksi miettimään, miten tästä edetään.

Useat arvokisat on jouduttu perumaan koronaviruksen takia.

Muutosta muutoksen perään, miten säilyttää ote arkeen ja olla sosiaalinen etänä?

Taustaa: Suomen hallitus on tiedottanut muun muassa edellä olevaa. Kaikkialla Suomessa ammattikorkeakoulut ja yliopistot siirtyy etäopetukseen, ja yli 10 henkilön kokoontumiset kielletään. Isoja ihmismassoja ja tungoksia tulisi välttää.

Luentojen peruuntuminen ja läsnäolopakkojen poistuminen ovat tuoneet meidät etä- ja itseopiskelun aikakaudelle. Muuttuneet opiskelutavat ovat sysänneet monet vieraaseen tilanteeseen. Päivistä on poistunut opiskelun sosiaalinen puoli. Voimavara, joka on monelle tärkeä kurssien puurtamisen ohella. Näihin vaikeuksiin ei ole yhtä oikeaa vastausta, mutta hyvä ohje on järjestelmällisyyden ja tehokkuuden ylläpito. Aikatauluta päivät lukujärjestyksen tavoin ja kirjaa ylös kaikki tulevat palautukset ja tehtävät. Keskustele kurssikavereiden kanssa aiheista, jotka tuntuvat vaikeilta ja epäselviltä. Keskustele kurssikavereiden kanssa muutenkin.

Kuntosalien sulkeutuminen (jos kuntosalisi ei ole kiinni, mieti onko salille lähtö järkevää) ja urheiluharjoitusten peruuntuminen ovat tuoneet myös oman kolauksensa arkeen. Kävely- ja juoksulenkit maaliskuisessa auringonpaisteessa nostaa mielentilaa ja muistuttaa kesän tulosta. Urheiluharjoitusten peruuntuminen antaa myös mahdollisuuden höntsäillä omaa lajia tai jotain muuta lajia, jota ei ole kerennyt harrastelemaan ajanpuutteen takia.

Yli 10 henkilön kokoontumiset ovat kielletty, jonka takia vapaa-aika etenkin omissa oloissa kasvaa. Vastalääkkeenä seinähulluudelle on muun muassa uuden asian opettelu tai jonkun pitkään tehtävälistalla lojuneen asian tekeminen. Alla hieman esimerkkejä ideoiden herättelyä varten:

  • Aloita uusi kieli, kyseessä voi olla niin Ranska kuin Pythonkin.
  • Aloita uusi laji, kuten jooga. Youtube tarjoaa tähän rajattomat mahdollisuudet.
  • Siivoa vaatekaapit, hoida kevätsiivous alta pois tai kokeile uuden ruoan kokkaamista tai leipomista.

Sen lisäksi, että lisää omaa toimintaansa pelkän istuskelun sijaan kannattaa joitain toimia vähentääkin. Tällä hetkellä mediasta pursuaa valtava informaatiotulva, jonka pinnalla on vaikea pysyä. Kannattaako pinnalla edes pysyä? Jokainen uutinen ja muutos ei tarvitse olla tiedossa heti sen tultua julki. Uutiskanavien jatkuva päivittely vie vain aikaa muulta järkevältä tekemiseltä ja kasvattaa tiedostamatta stressitasoja.

Sen sijaan kannattaa valita muutama LUOTETTAVA uutiskanava, josta seurata tilannetta tarvittavin väliajoin (muutaman kerran päivässä, ei tunnissa). Luotettavan uutiskanavan takana onkin LÄHDEKRIITTISYYS. Kaaoksen omaisia otsikoita viljelevät iltapäivälehdet kannattaa suosiolla jättää nyt hetkeksi rauhaan ja uutisia lukiessa kannattaa todella paneutua uutisen lähteisiin ja niiden todenpitävyyteen.

Yhteisömme tarvitsee jäseniään enemmän kuin koskaan! Pidäthän huolen ystävistäsi, vaikka kahvittelut yliopistolla ja opiskeluhetket Telluksessa ovat toistaiseksi jäissä. Muistakaa verkkoyhteyksien luomat mahdollisuudet yhteydenpitoon, videopuheluita ja ryhmäkeskusteluja tulee viljellä nyt enemmän kuin koskaan.

Sauli Niinistön sanoin:

Ottakaa fyysistä etäisyyttä ja henkistä läheisyyttä.