Meille kyltereille Suomen Ekonomit näkyvät opiskelujen aikana erityisesti tapahtumien kautta, joita Kylli järjestää sekä Kauppalehti-edun ja kylteri-merkkien kautta. Suomen Ekonomit tekevät kuitenkin paljon työtä meidän opiskelijoiden kuin valmistuneiden ekonomien eteen….
Korona tuli ja vei useilta kauppatieteiden opiskelijoilta kesätyöt. Kesällä 2020 Suomen Ekonomit järjestivät kyltereille verkkokurssin nimeltään Oma osaaminen näkyväksi ja asiantuntijabrändi erottuvaksi. Kurssilla opeteltiin muun muassa tunnistamaan omaa osaamista laaja-alaisesti,…
Tervetuloa uuden lukuvuoden pariin niin uudet kuin vanhat kylterit! Tämän lukuvuoden starttaamme blogin puolella hyvin perinteisen postauksen parissa. Aiheena mikäs muukaan kuin fuksivuosi! Viime vuoden fuksina vuoden takaiset tunnetilat ovat…
Flattening the curve, Social distancing, Self-quarantine, ….. and the list goes on. Yllä olevat termit kuvaavat toimia, jotka ovat esiintyneet useaan kertaan koronaviruksen tiedottamisen ja ohjeistuksen ohella. Jokaista termiä kuitenkin…
Vuoden vaihteessa Kylli-setämme Olli jäi eläkkeelle ja suuntasi nokkansa kohti vaihto-opiskeluja. Tässä minä nyt olen, Siiri Harju, kolmannen vuoden opiskelija ja teidän uusi Kylli-tätinne, eli vaikeammin sanottuna ja muistettuna kylteriyhdyshenkilönne….
NESUVASTAAVA Moro! Olen Juho Lahtinen ja toimin Finanssin uutena NESU-vastaavana. Vastuullani on siis kaikki tämän vuoden sitsit sekä muutama muu rento tapahtuma. Toimin viime vuonna NESU-toimikunnassa, joten en lähde tähän pestiin täysin ulkopuolisena. Odotan tulevaa vuotta innolla….
Kopo ja VPJ Olen Lotta Leinonen ja olen tänä vuonna Finanssi ry:n varapuheenjohtaja ja koulutuspoliittinen vastaava. Odotan tulevalta vuodelta eniten kaikkia projekteja, kuten esimerkiksi proiden, kummien ja sopon kanssa fuksiviikon järkkäämistä sekä erityisesti kandimentorointia. Sitä ei ole koskaan…
Morjesta vaan kaikille! Täällä uuden vuosikymmenen ensimmäinen puheenjohtaja, Sami. Alun perin olen Kajaanin korven kasvatteja, eli tulen siis pessimistien luvatusta maasta. Oman opintotaipaleeni olen aloittanut jo vuonna 2016, joten nyt…